Silmu-verkosto

Mikä on meille ominaista

  1. Olemme kotiseurakuntaverkosto, jossa toiminta perustuu kristittyjen yleiseen pappeuteen.
  2. Seurakunnan perusrakenteena on viikoittain kodeissa kokoontuvat kotiseurakunnat.
  3. Haluamme olla uskonnollisista traditioista vapaita, ennakkoluulottomia ja uudistushaluisia.
  4. Pidämme tärkeänä avoimia ja läheisiä ihmissuhteita, kuitenkin ihmisten henkilökohtaisia rajoja kunnioittaen. 
  5. Korostamme ihmisen kokonaisvaltaisuutta (henki, sielu ja ruumis), johon liittyy erityisesti ihmisten tarpeiden kokonaisvaltainen huomioonottaminen ja positiivinen suhtautuminen ihmisen luovuuteen kaikilla elämänalueilla.
  6. Arvostamme ihmisten ja seurakuntien erilaisuutta ja pidämme tärkeänä yhteistyötä muiden seurakuntien ja kristillisten järjestöjen kanssa.
  7. Korostamme antamisen, palvelemisen ja vieraanvaraisuuden merkitystä.
  8. Pidämme miehiä ja naisia samanarvoisina hengellisessä palvelutyössä ja korostamme myös lasten ja nuorten merkitystä Jumalan valtakunnan työssä.
  9. Korostamme kotien ja perheen merkitystä ja pidämme tärkeänä avioliittotyötä.
  10. Yhdymme Suomen Mielenterveysseuran “Uskonto ja mielenterveys" -projektissa mukana olleiden kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen hyväksymiin uskonnollisten yhteisöjen eettisiin periaatteisiin, joilla pyritään ehkäisemään uskonnollisten yhteisöjen jäseniin kohdistuva hengellinen hyväksikäyttö.